Partnera Oy

Partnera on oululainen osakeyhtiö, joka toimii omistuskohteidensa kumppanina ja neuvonantajana. Yhtiö työskentelee julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. Partneran tavoitteena on omistustensa arvon kasvattaminen ja samalla oman omistaja-arvonsa nostaminen. 

Nykyiseen muotoonsa Partnera on kehittynyt useiden vaiheiden kautta Oulun Puhelimesta. Varat toimintaansa se sai myytyään omistamansa DNA Oyj:n osakkeet vuoden 2013 lopussa. Tuolloin yhtiö tunnettiin vielä nimellä Oulu ICT Oy. 

Valtaosa Partneran noin 28 000 osakkaasta on oululaisia yksityishenkilöitä. Yhtiön selvästi suurin yksittäinen omistaja on Oulun kaupunki 47,15 prosentin osuudellaan.

Minna Åman-Toivo
Hallituksen jäsen
040 502 5761
minna.åman-toivio@ouka.fi