Valtuustoaloite: Valtuustoaloite kannustavan palkitsemismallin selvittämiseksi rakennusvalvonnassa

7.9.2026

Valtuustoaloite kannustavan palkitsemismallin selvittämiseksi rakennusvalvonnassa

Oulun kaupunki tavoittelee strategiassaan kasvua, investointeja, elinvoimaa sekä sujuvia palveluita. Rakennusvalvonnalla on tässä työssä keskeinen rooli, sillä rakentamisen hankkeiden eteneminen edellyttää laadukasta, asiantuntevaa ja mahdollisimman sujuvaa lupakäsittelyä. Rakennusvalvonnan työ on vaativaa asiantuntijatyötä, jossa korostuvat lainsäädännön tuntemus, tasapuolinen kohtelu sekä huolellinen harkinta. Samanaikaisesti kaupungin elinvoiman näkökulmasta on tärkeää, että lupaprosessit ovat ennakoitavia ja käsittelyajat kilpailukykyisiä.

Työelämässä on laajasti tunnistettu, että kannustaminen ja onnistumisten huomioiminen lisäävät työhyvinvointia, henkilöstön sitoutumista sekä palveluiden kehittämistä. Julkisessa keskustelussa huomio kiinnittyy usein virheisiin tai viivästyksiin, vaikka yhtä tärkeää olisi nostaa esiin onnistumisia ja luoda henkilöstölle mahdollisuuksia saada tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Rakennusvalvonnassa voitaisiin selvittää mahdollisuuksia ottaa käyttöön kannustava palkitsemismalli, jossa huomioitaisiin esimerkiksi lupakäsittelyn sujuvuus, asiakaspalvelun laatu, asiakastyytyväisyys, prosessien kehittäminen sekä yhdessä sovittujen palvelutavoitteiden saavuttaminen. Palkitseminen voisi olla luonteeltaan aineellista tai aineetonta ja sen tarkempi sisältö valmisteltaisiin yhteistyössä henkilöstön kanssa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Oulun kaupunki selvittää mahdollisuudet ottaa rakennusvalvonnassa käyttöön kannustava palkitsemismalli, jonka tavoitteena on tukea henkilöstön työhyvinvointia, vahvistaa palvelukulttuuria sekä edistää laadukasta, asiantuntevaa ja sujuvaa lupakäsittelyä

Kokoomuksen valtuustoryhmä