Juha Vuorio siirtyy Kokoomuksen valtuustoryhmään

25.1.2021

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Vuorio siirtyy Kokoomuksen valtuustoryhmään

Oulun Kokoomuksen valtuustoryhmä on tänään 25.1.2021 kokouksessaan hyväksynyt kaupunginvaltuutettu Juha Vuorion (PS) hakemuksen liittyä kokoomuksen valtuustoryhmän jäseneksi.

DI Juha Vuorio on toiminut kaksi valtuustokautta perussuomalaisten valtuustoryhmässä ja suurimman osan ajasta ryhmän puheenjohtajana. Hän on kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja.

Vuorio on jättänyt eroilmoituksensa perussuomalaiset puolueen sekä valtuustoryhmän jäsenyydestä. Hän hakee kokoomuksen jäsenyyttä ja kuntavaaliehdokkuutta kevään 2021 kuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaana.

”Olen oppinut tuntemaan Vuorion yhteistyökykyisenä asiapoliitikkona. Hän perustelee kantansa analyyttisesti ja hoitaa luottamustehtävänsä tunnollisesti. Yhteistyö kokoomuksen suuntaan on ollut luontevaa ja keskustelevaa. Valtuustokauden aikana on ollut paljon asiakysymyksiä joista olemme olleet samaa mieltä. Uskon hänen voivan toimia rakentavasti osana kokoomuksen valtuustoryhmää. Olemme keskustelleet hänen kanssaan kokoomuksen ryhmän toimintaperiaatteista ja linjauksista. Ne sopivat Vuoriolle hyvin. Toivotamme hänet tervetulleeksi ryhmämme”, kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sami Pikkuaho toteaa.

”Omaan hyviä kokemuksia kokoomuslaisista toimijoista Oulussa ja alueellamme. Olen luottavainen tulevaisuuden mahdollisuuksiini ajaa kaupungin ja kaupunkilaisten etuja myös kokoomuksen ryhmässä toimien” Juha Vuorio toteaa.

Kokoomuksen valtuustoryhmän jäsenmäärä on Vuorion siirtymisen jälkeen 14 valtuutettua. 

Lisätiedot:

Juha Vuorio
Kaupunginvaltuutettu
040 500 6955
juha.vuorio@ouka.fi

Sami Pikkuaho
Puheenjohtaja
Oulun Kokoomus
Oulun Kokoomuksen valtuustoryhmä 
0400 796 889
sami.pikkuaho@ouka.fi