Oma koti on jokaisen perusoikeus

9.10.2022

Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä Suomessa. Asunnottomien yötä on vietetty Suomessa vuodesta 2002. Tämän vuoden tapahtuma on tehty tietoisuuden herättämiseksi, teemalla: ”Tulevaisuus ilman asunnottomuutta”. Asunnottomuus on koko Suomen ongelma. Asumisen ongelmia ratkottaessa pitää paneutua taustalla oleviin muihin ongelmiin – mielenterveyden ja päihderiippuvuuden hoitoon. Suomen tavoite olla pohjoismainen hyvinvointivaltio ei aina toteudu – meillä on paljon tehtävää.

Yhteiskunnan tehtävä on kulkea rinnalla silloin, kun elämässä kaikki ei mene hyvin.

Asunnottomuuden syynä on monessa tapauksessa yhteiskunnasta syrjäytyminen. Kotiavaimen lisäksi tarvitaan myös muuta tukea, jotta syrjäytymisen ja ulkopuolisuudenkokemukset saadaan selätettyä! Asunnottomien yö -tapahtumalla halutaan muistuttaa, että asunto on perusoikeus ja että meillä kaikilla on oikeus omaan kotiin, omaan yksityisyyteen – ja lämpöön ja turvallisuuteen. Tiedän, etteivät asunnottomuus, yksinäisyys ja köyhyys ole pois yhteiskunnastamme, näinä aikoina pikemminkin päinvastoin.

Kuntiin kohdistuu, aivan oikein arvostelua ja vaatimuksia. Asunnottomuus on asia, jossa ongelmat ovat myös hyvin monitahoisia ja yksilöllisiä, eivätkä asiat ratkea vain sillä, että asuntoja on tarjolla. Pitkäaikaisasunnottomuuden ongelmat eivät rajoitukaan oman kodin puutteeseen, vaan arki kuormittuu monenlaisilla ja kasautuvilla vaikeuksilla, sairauksilla, päihdeongelmilla, mielenterveysongelmilla, yksinäisyydellä ja alhaisella itsetunnolla – arjen hallinnalla.

Meillä kaikilla ja erityisesti päättäjillä tulee olla realistinen kuva siitä, millaisessa tilanteessa elävät he, joille kotia ei ole. Asunnottoman elämässä on myös aivan käytännöllisiä haasteita, joita emme helposti tule ajatelleeksi. Yksi niistä on oman kotiosoitteen puuttuminen. Toisena on palveluiden digitalisointi. Molemmat vaikeuttavat asiointia viranomaisten kanssa, työnsaantia, toimeentuloa ja yhdessä oloa. Alku ja avain ongelmien ratkaisemiseen on monesti oma asunto. On sanottukin, että ongelma ei aina olekaan saada asunto vaan pitää se. Siksi tarvitaan tukea, hoitoa, uskomista, jaksamista, kunnioittamista, välittämistä ja kuuntelemista. Sitä on tehty ja tehdään, mutta ei vielä riittävästi. Asunnottomuuteen on aina syy.

Paras korjauskeino olisi tietenkin se, että ihmisillä on työtä, toimeentulo, ystäviä, oikea ja hyvä itsetunto ja tunnustettu ihmisarvo. Valitettavasti nämä olosuhteet voivat romahtaa avioeron, päihteiden tai jonkun muun syyn takia, mutta hyvään ja oikeudenmukaisesti toimivaan yhteiskuntaan nuo korjauskeinot kuuluvat. Ne edellyttävät myös päätöksiä, asioiden arvottamista ja aivan välttämätöntä inhimillisyyttä ja välittämistä.  Suomi on eräs maailman onnellisimmista valtioista. Siitä huolimatta meillä on edelleen asunnottomia. Olen kuullut itse, että moni on sanonut, että kun olisi kunnon asunto, kämppä tai luukku. Eli oma tila, mistä voi itse päättää kuka tulee käymään ja kuka ei. Jokainen meistä tarvitsee oman tilan ja rauhan. Jos ihmisellä ei ole pysyvää kunnollista asuntoa, hänellä ei ole koskaan mahdollista elää normaalia, tavallista elämää. Kyse ei enää olekaan ainoastaan asunnosta vaan myös meidän perusoikeuksistamme. Kun samassa talossa asuu useita kymmeniä sairaita ja moniongelmaisia ihmisiä., voimme kysyä itseltämme, onko se ihmisarvoista elämä, jos samassa huoneessa asuu yksi tai useampi sinulle vieras ihminen. Kukaan meistä ei vapaa-ehtoisesti halua tällaisissa olosuhteissa asua. Yksikään tapaamistani asunnottomista ei halua olla vapaaehtoisesti asunnoton, vaan hän haluaa itselleen oikean kodin ja asunnon ja mahdollisuuden oikeaan ihmisarvoiseen elämään.

Haluan sanoa, että oma koti ei ole palkinto, vaan se on ihmisoikeus.  Aina ei elämä mene niin kuin on suunnitellut. Putoaja voi olla minä, sinä tai ”se joku”. Yhtä lailla auttaja voi olla minä, sinä tai ”se joku”. Pyydän meitä kaikkia miettimään asenteitamme asunnottomuutta kohtaan. On tilanteita, jolloin yhteiskunnan turvaverkossa on ollut reikä, ja joku on pudonnut siitä läpi ilman, että auttavia käsiä on löytynyt. Tarvitsemme välittämistä, inhimillisyyttä ja ilmapiirin, jossa uskallamme hakea. Yhdeksäntoista vuotta on Suomessa vietetty Asunnottomien yötä nostamalla lokakuisessa hämärässä ja kolean tuulisessa säässä vakava ongelma esiin vuodesta toiseen. Minä kysyn, olisiko meidän, eritysesti päättäjien jo aika herätä asunnottomuuden moniongelman äärellä. Me kaikki voimme jakaa hyvää. Me voimme koota lahjoittajia. Asunnottomien yöhön ja erilaisiin tapahtumiin. On äärimmäisen tärkeää, että ihminen kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi sukupuolesta tai iästä riippumatta – ei vain kerran vuodessa lokakuussa, vaan jokainen päivä. Tehdään se yhdessä tänään ja huomenna, joka päivä.


Juha Hänninen