Vaikka itse olenkin kokoomuslainen, olen vilpittömästi huolestunut alueemme perinteisen valtapuoleen toiminnasta ja tulevaisuudesta. Viime kevään eduskuntavaalikampanja ei ollut helppo vastuunkantajapuolueille populististen ääriryhmien (perussuomaliset ja vihreät) puristuksessa ja täysin katteettomien vaalilupausten viidakossa. Vaalitulos 13,8% oli monelle vannoutuneelle keskustalaiselle järkytys. Aika moni varmasti ajatteli, että nyt kiltisti oppositioon ja terveen itsetutkistelun kautta kohti uutta nousua. Mutta kuinka kävikään; puolue-eliitti päätti tehdä täyskäännöksen ja lähteä Antti Rinteen vaalilupausten ja kaiken unelmahötön takuumiehiksi hallitukseen!

Hallitusneuvotteluista alkaen porukalla päätettiin, että nyt ei olla köyhiä eikä kipeitä, vaan pannaan raha haisemaan. Talouden suunta käännettiin kohti kreikkalaista linjaa ja kaikki eduskuntapudokkaat kaverit palkattiin ministerien esikuntiin. Kentälle uskoteltiin, että kyllä tämä tästä, kun työllisyys nousee ja kaikki saavat kaikkea kivaa.

Muutamassa kuukaudessa alkoi paljastua, että kaikkien ihanien unelmien, mukaanlukien keskustalle rakkaan maakuntauudistuksen, toteutus on hautautumassa loputtomiin selvityksiin eivätkä henkseleitä paukutellen esitetyt lupaukset toteudu. Pisteenä iin päälle hallitus teki Suomen historian ensimmäisen talousarvioesityksen, joka eduskunnan oman tietopalvelun mukaan heikentää työllisyyttä tuhansilla ihmisillä ja tavallisten keskituloisten ihmisten käytettävissä olevat tulot tippuvat vero- ym. ratkaisujen vuoksi. Samaan aikaan oppositiopuolue Kokoomus esitti oman uskottavan vaihtoehtobudjetin joka parantaisi kaikkien suomalaisten ostovoimaa, parantaisi työllisyyttä kymmenillä tuhansilla ihmisillä ja vähentäisi valtion velkaantumista merkittävästi hallituksen esitykseen verrattuna.

Onneksi Kokoomuksen välikysymyksen myötä Keskustassakin herättiin Antti Rinteen ja kumppaneiden katteettomaan politikointiin ja mitta tuli täyteen viikonlopun aikana. Ennenkuin Kokoomuksen välikysymyksestä, jossa vaadittiin pääministerin eroa päästiin keskustelemaan, puheenjohtaja Katri Kulmuni sai sanottua asian sen verran selvästi, että Rinne teki omat johtopäätöksensä ja marssi presidentti Niinistön eteen pyytämään eroa.

Vaalien pelko näyttää kuitenkin olevan niin kova, että keskustan johto kiirehti moneen kertaan vakuuttelemaan, että entinen hallituspohja ja -ohjelma ovat ainoat mahdolliset. Demareiden kiukuttelun jälkeen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen toivotti Antti Rinteen tervetulleeksi hallitustunnustelijaksi ja jopa ministeriksi!

Nyt näyttää siltä, että tämän surkuhupaisan episodin seurauksena Suomessa jatkaa muuten sama vihervasemmistolainen hallitus, mutta pääministeriksi nousee kaikkein vasemmistolaisin, liberaalein ja kaupunkilaisin demarivaihtoehto Sanna Marin! Tätäkö Keskustan kenttä oikeasti haluaa? Olisko keskustalaisilla oikeasti nyt syytä pysähtyä miettimään sekä Suomen että Keskustan tulevaisuutta? Vieläkö Keskustalla on halua nousta merkittäväksi poliittiseksi toimijaksi vai onko vastuullisten keskustaoikeistolaisten aika miettiä muita vaihtoehtoja?

Pekka Simonen, varapuheenjohtaja, varavaltuutettu
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus
Oulu