Jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastus

2.8.2019

Elokuussa on monissa perheissä edessä uusi alku. Esikoulu, uusi luokka-aste tai viimeinen vuosi koulussa. Meidän perheessä nuorin aloittaa koulupolun.

Syksy on hyvää aikaa aloittaa myös jokin harrastus. Harrastuksissa saa uusia kavereita, on yhteistä tekemistä ja yhteisöllisiä ryhmiä. Ne myös ehkäisevät syrjäytymistä. Iästä ja elämäntilanteesta riippumatta ihminen kaipaa yhteisöllisyyttä. Sen tarve tunnustetaan myös Maslowin tarvehierarkiassa.

Monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja yhdistysvapaus ovat osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Kuitenkin edellisen nuorisobarometrin mukaan kustannukset ovat nousseet suurimmaksi yksittäiseksi esteeksi harrastuksen aloittamiseen.

Kun itse olin kouluikäinen, pystyi harrastaa monipuolisesti ilman korkeita maksuja. Kävin kuvataidekerhossa, yleisurheilin ja hoidin hevosia, pelasin jalkapalloa sekä vedin urheilukouluja ja partiota nuoremmille. Niissä oppi kantamaan vastuuta ja jopa politiikassa tärkeää joukkuepelaamista.

Pari vuotta sitten me kokoomuslaiset valtuutetut ympäri Suomen nostimme esiin tarpeen harrastustakuusta. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla oikeus vähintään yhteen harrastukseen. Harrastusten kustannuksia on hillittävä yhteistuumin.

Avainasemassa on kuntien ja kaupungien, yhdistysten ja järjestöjen, sekä lajiliittojen toimiva yhteistyö. Siten voidaan tarjota erilaisia ja edullisia matalan kynnyksen mahdollisuuksia.

Oulussa on paljon hyviä esimerkkejä. Aamusta iltaan auki olevat koulut ja monitoimitalot, iltapäiväkerhoja, lajikokeiluja sekä alle 18-vuotiaiden ryhmien maksuttomat vuorot niin koulujen kuin muissakin kaupungin tiloissa.

Yksi nouseva harrastus on tyttöjen jalkapallo. Perustimme reilu kymmenen vuotta sitten ONSsin, oululaisen tyttö- ja naisjalkapalloseuran. Palloliiton 15-vuotiaiden tyttöjen SM-turnaus, jossa sain toimia suojelijana, järjestettiin ONSsin toimesta Oulussa. Heinäpään viheriöllä näkyi osaaminen, joukkuehenki ja pelaamisen ilo. ONS voitti SM-pronssia ja Haukiputaan Pallon ja torniolaisten yhteisjoukkue oli kuudes. Pohjoisen joukkueille oli iso asia, myös taloudellisesti, ettei tällä kertaa tarvinnut reissata etelään.

Haastan meitä aikuisia toimimaan, jotta lapsilla ja nuorilla on syksyn tullen oppimisen iloa, turvallinen koulutie ja myös mahdollisuuksia harrastaa.

Mari-Leena Talvitie

kahden koululaisen äiti, kansanedustaja (kok)

Teksti on julkaistu 1.8.2019 Forum24:n kolumnina