Hanna Haipus kaupunginhallitukseen - Teija Ruokamo varalle

6.10.2020

Hanna Haipus kaupunginhallitukseen – Teija Ruokamo varalle

Oulun kaupunginvaltuusto valitsi Minna Åman-Toivion (kok.) seuraajaksi kaupunginhallituksen jäseneksi varajäsenenä toimineen Hanna Haipuksen. Åman-Toivio luopui paikasta paikastaan henkilökohtaisiin syihin vedoten. 

Haipus on ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu. Hän on toiminut valtuustokauden alusta saakka kaupunginhallituksen varajäsenenä, rakennuslautakunnan varapuheenjohtajana sekä Oulun Energian hallituksessa. Haipus työskentelee liiketoimintajohtajana rakennusalalla

”Oulun kaupungin tilanne on monella tapaa haasteellinen, mutta samalla myös innostava ja mahdollisuuksia täynnä. Olen otettu päästessäni kaupunginhallituksen jäseneksi rakentamaan yhdessä parempaa Oulua!”, Haipus sanoo.

Haipuksen tilalle kaupunginhallituksen varajäseneksi valittiin Teija Ruokamo (kok.). Ruokamo on toiminut valtuustokauden alusta alkaen hyvinvointilautakunnan jäsenenä. Ruokamo työskentelee yrittäjänä kansainvälistymisen, palvelumuotoilun ja markkinoinnin asiantuntijayrityksessä.

””Kannan mielelläni vastuuta Oulun tulevaisuuden ja elinvoiman puolesta. Kaupunginhallituksessa pääsee vaikuttamaan Oulun tulevaisuuteen ja mielelläni tuuraan Hannaa siinä työssä””, Ruokamo sanoo.

Haipuksen tilalle rakennuslautakunnan jäseneksi valittiin Kati Jurkko (kok.). Varapuheenjohtajan tehtävään valittiin rakennuslautakunnan jäsenenä toiminut Pia-Riitta Korvenheimo (kok.).

Lisätiedot:

Hanna Haipus, puh. 050 408 5073

Jarmo J. Husso, puh. 040 068 0291