Jussi Arponen siirtyy Kokoomukseen

4.5.2023

Oululainen yrittäjä ja vaikuttaja Jussi Arponen siirtyy Liike Nytistä Kokoomukseen. Tällä hetkellä Arponen toimii Oulun kaupunginvaltuutettuna sekä Pohjois-Pohjanmaan Hyvinvointialueen aluevaltuutettuna ja jatkaa näissä tehtävissä Kokoomuksen valtuustoryhmien jäsenenä.
 
Arposen mukaan Kokoomus on luonteva valinta luottamushenkilötyön jatkamiseen hänelle tärkeiden aiheiden parissa.  "yrittäjien asioiden eteenpäin vieminen, sekä tarkan talouspolitiikan vaaliminen on helpompaa, kun taustalla on leveämmät hartiat" Arponen toteaa.
 
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Tomi Kaismo iloitsee Arposen siirtymisestä Kokoomuksen vahvuuteen. "Olen oppinut tuntemaan Jussin ahkerana, positiivisena ja yhteistyökykyisenä poliitikkona. Itse uskon, että Jussi on erinomainen voimavara erilaisissa luottamustehtävissä niin kaupungin kuin hyvinvointialueenkin puolella."
 
Kokoomuksen Oulun valtuustoryhmän puheenjohtaja Sami Pikkuaho toivottaa uuden jäsenen lämpimästi mukaan työhön. "Jussin liittyminen mukaan Kokoomukseen vahvistaa asemaamme kaupungin suurimpana valtuustoryhmänä. Kokoomus tekee rohkeaa ja eteenpäin katsovaa politiikkaa, jonka eräs keskeinen tavoite on Oulun elinvoiman lisääminen ja vahva talous. Tässä työssä Jussin asenne, kokemus ja osaaminen ovat mainio lisä joukkueen vahvuuksiin.”
 
Lisätiedot:
 
Jussi Arponen
P. 040 5470200
jussi.arponen@ouka.fi
 
Sami Pikkuaho
P. 0400 796889
sami.pikkuaho@ouka.fi