Oulujoen Kokoomus

Oulujokisia Toivotalkoissa elokuussa 2008

Oulujoen Kokoomus Ry on jäsenmäärältään yksi suurimpia suomalaisia Kokoomusyhdistyksiä. Yhdistyksen tarkoituksena on olla vaikuttamassa oululaiseen päätöksentekoon sekä myös laajemmin Pohjois-Pohjanmaalla. Toimimme tiiviissä yhteistyössä Kokoomuksen kunnallisjärjestön, piirin ja eri paikallisyhdistysten kanssa. Teemme säännöllisesti tutustumiskäyntejä eri laitoksiin, yrityksiin ja yhteisöihin sekä järjestämme erilaisia virkistystapahtumia, talkoita ja poliittisia keskustelufoorumeja, jonne ovat jäsenistömme lisäksi muutkin tervetulleita.

Koemme tärkeäksi paitsi Oulujokeen ja sen ympäristöön liittyvät asiat, myös esimerkiksi Oulun ydinkeskustan kehittämisen sekä kuntatalouteen liittyvät asiat. Henkilöryhmistä haluamme vaikuttaa erityisesti opiskelijoiden ja ikääntyvien asemaan. Teemoistamme voit lukea enemmän kotisivuiltamme.

Kaupunginvaltuutettuja kaudella 2009-2012 yhdistyksessämme on viisi: Mari-Leena Talvitie, Johanna Koskelainen, Esko Kurvinen, Jorma Kärnä ja Heikki Pesämaa, varavaltuutettuja on neljä.

TERVETULOA MUKAAN OULUJOEN KOKOOMUKSEN JA ALUEEN KOKOOMUKSEN TOIMINTAAN!

Kotisivut:

www.oulujoenkokoomus.fi