Lyly Rajala: Lainlaatijoiden tunarointia

Saatanan tunarit. En kohdista otsikkoa kansanedustajiin, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Kohdistan sen ministeriöiden lainsäädäntöneuvoksiin, jotka suoltavat sutta ja sekundaa.Olipa kerran Oulun ydinkeskustassa kaksi terveyskeskusta: Sammakkotalo ja sen lähellä Sepän terveysasema. Kaikilla mittareilla Seppä oli yhteiskunnalle edullisin ja asiakkaiden mielestä paras. Se piti vasemmiston mielestä lopettaa, koska sen omisti yksityinen, vaikka olikin halvin ja paras.Niinpä hölmöläiset kantoivat terveyskeskukset keskustasta Kontinkankaan korpeen. Samaan aikaan pyrittiin keskustaan saamaan uusia asukkaita. Nähtävästi vain terveitä.

Kaukana Uudellamaalla ministeriöiden lainsäädäntöneuvokset ryhtyivät kansanedustajien kannustamina värkkäämään kaikille autuasta tulevaisuutta. Keksivät sille nimen SoTe. Sen kai piti tarkoittaa ”Sosiaali ja terveys” mutta siitä onkin tulossa ”Sontaa teille”. Lakeja kirjoittavat virkamiehet ovat alansa ammattilaisia. Lakeja valmistelevat ja niistä päättävät kansanedustajat eivät ole. He kuuntelevat satoja asiantuntijoita mutta laativat lakeja liukuhihnalla. Ei ihme että syntyy maanantaikappaleita. Meri-Lappi halusi säilyttää sairaalan ja asukkaillaan palvelut. Siksi se teki sopimuksen alueensa sosiaali- ja terveyspalveluista yksityisen Mehiläisen kanssa.

Siikalatvan kunta perusti julkisen etäpisteen ostamalla terveyskeskuspalvelut keskellä Oulua olevalta yksityiseltä. Tuolla sopimuksella Mehiläisen Oulun yksiköstä tuli julkinen terveysasema. Vuoden 2014 alusta voimaan tulleen Terveydenhuoltolain mukaan kansalaiset voivat ilmoittautua minkä tahansa terveyskeskuksen asiakkaaksi.Siikalatva/Mehiläinen-sopimuksella me kaikki voimme aloittaa vaikka tänään julkisen terveysaseman asiakkaina Oulun Mehiläisessä. Maksamme normaalin terveyskeskusmaksun. Loppulasku menee asuinkuntaamme. Tämä piikki on auki siihen saakka kunnes uudet maakunnat aloittavat 1.1.2020.

Olkaamme onnellisia. Meiltä lopetettiin keskeltä kaupunkia kaksi terveysasemaa. Lainlaatijoiden tunaroinnin ansiosta meillä on nyt Mehiläinen. Olen varma, että ennen joulua saamme nauttia neljän julkisen terveysaseman palveluista keskellä kaupunkia: Siikalatvan Mehiläinen, Lumijoen Terveystalo. Coronaria ja Pihlajalinna vielä kilpailuttavat itselleen kumppanikunnat. Kansa kiittää, mutta myös maksaa. Kalliiksi tulee.

 
Lyly Rajala
Kansanedustaja 2003-11
Kaupunginvaltuutettu 1997- ja edelleen aktiivinen oululainen
Maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja

Verkkouutiset

Kaikki uutiset

  • Share with frends

  • Tweet
  • facebook
  • Google+
  • LinkeIn